Viimeisimmät uutiset:

1.2.2012: Lähes aikuinen mies seikkailee taas koiransa kanssa!

10.12.2011: Pentuja myytävänä

20.11.2011: Petruksen näyttelytuloksia lisätty. Porsaalle lisätty oma sivu.

8.9.2011: Petruksen tietoja päivitetty jälleen sekä suomeksi että englanniksi. Tällä hetkellä yksi pentu myytävänä.

22.7.2011: Petruksen tietoja päivitetty sekä kotimaaksi että ulkomaaksi. Myös pentuilmoitus on saatu aikaan.

3.2.2011: Sivustoa päivitetty:
- tyttöjä & poikia
- sukutaulut päivitetty uuteen ulkoasuun
- uusia kuvia
- Elämää chihun kanssa
- Kaksi videota lisätty
- Myös englantia on opeteltu lisää
- Uutisia vuodelta 2010

19.12.2010: Vielä yksi pentu kotia vailla!

11.10.2010: 3 pentua etsii kotia!

23.6.2010: C-pentueelle oma sivu kuvien kera.

20.2.2010: Ensimmäinen pentue lähentelee puolen vuoden ikää.

17.2.2010: Ultraääniä ja odotusta.

23.1.2010: Kennelin viimeisen tulokkaan oma sivu.

22.1.2010: Uutisia pennuista.

22.12.2009: Uutisia lisätty.

17.11.2009: Uusi video lisätty.

3.11.2009: Uutisia lisätty.

17.10.2009: Uutisia.

3.10.2009: A-pentue esittäytyy.

25.9.2009: Kaksi pentua etsii kotia.

21.9.2009: Päivitetty uutisia ja linkkejä.

14.9.2009: Pentuja syntynyt ja uutisia päivitetty.

14.9.2009: News have been updated. Puppies-page has been updated.

31.7.2009: Pentuja odotetaan syntyväksi elokuun lopulla. Lisää tietoa Pennut-sivuilla.

2.7.2009: Sivusto avattu.

Keskenkasvuinen chihuahua ja lähes aikuinen mies

Pidettyämme vanhan koiramme kuoleman jälkeen muutaman koirattoman vuoden, alkoi talouden emäntä pomppia takatassuillaan siihen malliin, että koir(i)a oli pakko saada.

Perheen vähäjärkisin jäsen (siis herra isäntä) oli jo jokin aika sitten tehnyt Kennel Little Phoenix'sin nettisivut ja ylläpitänyt niitä, samalla oikolukenut neiti Liedeksen kirjoituksia chihuista. Niinpä tekstit kävivät tutuiksi ja samalla jossain määrin paljastui chihujen sielunelämästä jos jonkinlaisia asioita. Herra alkoi pikkuhiljaa hieroa neiti Liedeksen kanssa kauppoja pennusta. Tutustuminen chihuahuaan oli tosin alkanut nuorena miehenä jo vuonna 1974 Lucky Luke -albumin "Serenadi neljälle Daltonille" merkeissä. Kirjassa seikkaili valkoinen chihuahua nimeltä "Rodriguez". Mikään luettu ei kuitenkaan valmentanut tulevaan chihuahuaan.

Syksyllä 2009 kotiamme muutti hallitsemaan Little Phoenix´s Amor Caecus Est, Manuela, tuttavallisemmin Manu. Kotonamme oli (ja on) valmiiksi pari kissaa, Neiti Peltonen (tuossa vaiheessa 8 v.) ja omasta mielestään maailman napa ja tappi, Reiska 10 v. Reiska on kymmenkiloinen Maine Coon ja luonteesta voisi sen verran mainita, että kyseessä ei ole kovin säyseä eikä hyvätapainen otus, paitsi tietysti isännän kanssa vehdatessa.

Saapuessaan perheeseen kolmen kuukauden kunnioitettavassa iässä Reiska ensi töikseen halkaisi vanhan herran, Arvo airedalinterrierin, nenän. Ja laittoi hampaat läpi isännän sormen. Tässä tapauksessa koira tuntee koiran, molemmat kun ovat puusta pudonneita. Sekä isäntä että kissa. Peltonen ei Manusta paljoa perusta, mutta Reiska yritti ottaa Manusta mittaa. Paino sanalla "yritti". Eipä juuri yritä enää.

Manun tulon jälkeen pesue on lisääntynyt Iitalla. Iita on valkoinenpaimenkoira (tätä kirjoitettaessa 11 kuukautta vanha) ja noin kymmenen kertaa isompi kuin chihuahua. Koirien kokoero ei kuitenkaan harrastusta haittaa, sillä Manu johtaa joukkoa kovalla kädellä. Iita odottaa kiltisti omaa vuoroaan oli tilanne mikä tahansa.

Egon koko

Manu on aivan armoton egoisti. Tämä koira-neiti ei selvästikään tiedä edustavansa maailman pienintä koirarotua, vaan on otettu siitä, kuinka alamaiset kumartuvat hänen edessään. Ihmisten mielestä he kumartuvat rapsuttamaan tai ottamaan syliin, Manun mielestä ihmiset tekevät tätä kunnianosoituksena.

Manu on myös jäärä- ja jästipää. Jos neiti on saanut koiranpäähänsä minkä tahansa asian, se on siellä ja pysyy. Tässä ei auta maammelaulut eikä mikään muukaan. Manu on oikeassa ja sillä piste. Yksi poikkeus kuitenkin on: Manu on lahjottavissa - yllätys yllätys - ruoalla. Ruoka vie aivan kaikesta voiton, jopa silloinkin kun sitä ei saa!

Mikään eläin ei yksinkertaisesti voi pummata niin paljon kuin Manu, omasta mielestään kaikki maailman ruoka mahtuu helposti yhteen chihuahuaan. Silläkään ei ole mitään väliä mitä pummaa, jos vain on mahdollista saada se kurkustaan alas...

Kiltteys

Pikku karvakasasta löytyy todella kiltti koira. Manua on kehuttu sekä näyttelyissä että eläinlääkärillä kiltiksi rotunsa edustajaksi. Edellä mainituissa tilanteissa Manu ei ole näytellyt hampaitaan eikä ole käynyt kiinni. Ulkona Manu käyttäytyy muita koiria kohtaan sosiaalisesti eikä tappele niiden kanssa. Manu tekee tunnin tai parin lenkkejä eikä ole juuri säikkynyt pahojakaan pakkasia.

Oppiminen

Koiramme on kova tyttö oppimaan uusia asioita, vieläpä opettamatta ja ilman eri pyyntöä. Esimerkkinä voisi kertoa, että Manu on oppinut komentamaan Neiti Peltosta olemaan teroittamatta kynsiään huonekaluihin ja Iitan se on vieroittanut muutamasta huonosta tavasta. Nämä asiat ovat iskostuneet Manun päähän ihmisiä seuraamalla. Yksi asia kuitenkin nyppii kovasti, pölynimuri ei ole vielä käskyjä oppinut eikä uskonut.

Komentaminen ja kaunis ulkonäkö

Vielä on pakko mainita nätiltä näyttäminen. Manu istuu tai seisoo takatassuillaan ja heiluttaa etutassujaan, sekä ulkona että sisällä. Ulkona tätä tehdessään vallankin koirien ulkoiluttajien kommentit ovat kehuvia, "voi kuinka se osaa olla nätti". Kuitenkin kyseessä on Manun puolelta käsky, yleensä se komentaa toista koiraa lähestymään itseänsä. Kotona heiluttaessa neiti haluaa jotakin (lue: anna ruokaa!). Kissojemme ruokakupit ovat pöydällä, sattuneesta syystä. Manu on oppinut kerjäämään myös kissoilta. Kuinka ollakaan, kissoista vanhempi ja arvokkaampi on todistettavasti tiputtanut possunsuikaleitaan lattialle Manun pyynnöstä. Joskus ruinaaminen siis kannattaa. Heiluttelemiseen saattaa myös kätkeytyä verhottu pyyntö: Ota syliin ja nyt ihan heti!

Rakastamisen helppous ja vaikeus

Manu osoittaa rakkautensa siten, että varmasti tuntuu. Iitan lähtiessä emännän kanssa ulos, Manu poikkeuksetta näyttää herralle kaapin paikan. Sisäinen sankarimme esittää ukkelille käskyn "ota syliin ja heti ja sitten menemme sohvalle istumaan päällekkäin viettämään laatuaikaa". Koira-neiti käy apinan raivolla isännän nenän reikien ja korvien kimppuun, naama pitää myös puhdistaa kunnolla. Tämä se on sitä tunneälyn juhlaa! Äijän naamassa kasvavista viiksistä Manuela ei oikein perusta. Toki muutkin perheenjäsenet saavat saman kohtelun aina välillä. Tai siis saavat oikeastaan aina. Johtuukohan se siitä, että muilla ei ole viiksiä?

Myös Iitaa Manu rakastaa. Ensin nuolemalla naamaa, etenkin nenää ja silmien ympäristöä, sitten vedetään ylähuulesta tai korvalehdestä. Manu myös painii Iitan kanssa. Iitan maatessa lattialla kyljellään vallankin päähän kohdistuvat hyökkäykset tuntuvat olevan erityisessä suosiossa.

Vastapainoksi Manu sitten saattaa käyttäytyä kuten naiset yleensä. Ilman mitään näkyvää syytä neiti saattaa "tumpsahtaa" eli ottaa itseensä. Tuolloin on parempi antaa pikku piskin olla omissa oloissaan, sillä pahalla tuulella ollessaan se saattaa vaikka ottaa sormesta kiinni. Muiden eläinten on syytä kiertää kaukaa mököttävä chihu. Onneksi rakkautta osoitetaan huomattavasti useammin kuin mökötystä.

Lopputulema

Koska Manu on itseriittoinen koira, emme ehkä voisi sitä suositella aivan pienten lasten kaveriksi, sillä tämä pikku pottupää aivan omaksi ilokseen haluaa joskus ymmärtää asioita väärin. Voi siis olla niin, että perheen pienempien ja Manun logiikat eivät ehkä kohtaisi.

Vierailuilla käyneet pikkulapset, jopa alle vuoden ikäiset, ovat kyllä saaneet Manulta mitä parhaimman kohtelun. Teini-ikäiset ovat kuitenkin parasta seuraa. Lieneekö sillä asian kanssa mitään tekemistä, että teinit usein kylvävät ympärilleen sipsejä ja juustonaksuja?

Lopuksi on todettava, että ilman Manua olisi tylsää, ei tuota kyllä pois antaisi!

Osa II »